Alueyhdistyksen esittely

 

Toiminta :
Unionin- ja entisen Kaukalopalloliiton yhdistysneuvottelujen tuloksena syntyi uusi yhtenäinen Suomen Kaukalopalloliitto ry. 2008 keväällä. Kesällä 2008 Pohjois - Karjalan Kaukalopallo ry:n yhdistyksen kevätkokouksen päätöksellä toiminnot muutettiin Suomen Kaukalopalloliitto Itäinen Alue ry:n järjestämiksi kilpailutoiminnoiksi.

Kaudella 2008 kilpailutoiminnot aloitettiin järjestämällä alueellisen Savo-Karjalan Halli GP - turnaussarjan 2008 - 2009. Ensimmäinen osaturnaus järjestettiin joulukuussa Kiteellä. 2009 turnaus paikkakuntia ovat Lieksa ( 7.2 ), Varkaus ( 7.3 ) ja Kontiolahti ( 4.4 ). Turnauksiin osallistui yhdeksän joukkuetta Kiteeltä, Kuopiosta, Lieksasta, Joensuusta ja Varkaudesta.

Kaudelle 2009 - 2010 avaus tapahtui perinteisesti Kiteellä 12.12. Turnaukseen osallistui seitsemän joukkuetta.

Hallitus 2012 - 2013

Hallitukseen

kuuluu puheenjohtajan lisäksi viisi jäsentä. Hallituksen toimintakausi on kalenterivuosi.

 

 Liittotasolla tapahtunutta

 

Nyt kuluvana vuonna 2013  on liittojen yhdistystoimet toteutuneet. Asiassa on käytiin viime edellisen vuoden aikana neuvotteluja Suomen Kaukalopalloliiton ja Ringetteliiton välillä. Syynä on OPM rahoituksen vaatimus neuvotella isompi kokonaisuus.

Suomen Kaukalopalloliitto rySuomen Ringetteliitto ryRingetten SM-erotuomarit ry ja Kaukalopallon SM-Liiga ry perustivat uuden kattojärjestön Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n 20.11.2012 Helsingissä. SKRL ry aloitti toimintansa 1.1.2013 ja toimii täysipainoisesti 1.1.2014. Yhdistymisen myötä lajeilla on yhteensä yli 10 000 harrastajaa, joka mahdollistaa lajien harrastajamäärän kasvattamisen sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti aiempaa nopeammin. 

ARVOT        Yhdessä urheillen        Suvaitsevaisesti        Haasteellisesti        Vastuuntuntoisesti